Jeesus mua rakastaa

Lauloin lapsena seurakunnan lapsikuorossa. Esiinnyimme usein jumalanpalveluksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa, ja kävimme myös muilla paikkakunnilla laulamassa. Kanttori valitsi usein minut laulamaan soolona säkeistöt yksin, ja kertosäkeessä yhtyivät muut kuorolaiset laulamaan.

Minua tietysti jännitti, varsinkin, kun meillä lapsikuorolaisilla ei ollut laulujen sanoja, vaan olimme opetelleet laulut ulkoa. Välillä tosin fiksu kanttorimme oli teipannut kirkon etupenkkien toiselle puolelle säkeistöjen alkusanat, jotta niiden avulla selvittäisiin pitkistä lauluista. Erään kerran, kun minun tehtäväni oli taas laulaa säkeistöt soolona, esiinnyimme seurakuntatalolla, jossa ei ollut sellaisia jykeviä puupenkkejä niinkuin kirkossa, joiden etupuolelle olisi voinut sanoja teipata. Nyt piti tosissaan muistaa sanat ihan itse. Ja kun alkusoiton jälkeen aloin laulaa ensimmäistä säkeistöä, olin niin turtana jännityksestä, että unohdin tyystin laulun sanat ensimmäisen säkeen jälkeen: "Jeesus muarakastaa..." ja se oli siinä. 

Tämän nolo kokemus on nyt vuosikymmenien jälkeen muistuttanut minua siitä, mikä onkaan viime kädessä tärkeintä muistaa. Vaikka unohtaisin paniikkitilanteessa kaiken muun, Jeesus mua rakastaa. Vaikka muut unohtaisivat minut, Jeesus mua rakastaa.

Kysymys ei ole siitä mitä minä olen tai mitä minä en ole. Raamatun opetusten kautta opimme tuntemaan Jeesusta. Miksi, miten, milloin Hän rakastaa. Näin myös meidän rakkautemme Jumalaan kasvaa. "Me rakastamme, Jumalaa koska Hän on ensin rakastanut meitä" (1 Joh. 4:19)