Kohtaaminen

Oli kaunis ja kirpeä sunnuntaiaamu, kun astuin seurakunnan hämyisään saliin, jonne oli kerääntynyt joukko innokkaita kuulijoita. Ympärilläni olevat kasvot kertoivat erilaisia tarinoita: nuorista, jotka etsivät elämälleen merkitystä, vanhuksista, jotka olivat kantaneet mukanaan elämän raskaita taakkoja, ja väliinputoajista, joiden katseessa saattoi nähdä toivon ja kaipauksen kipinän. Tällaisessa ilmapiirissä pohdin, mitä todellinen kohtaaminen tarkoittaa. 

Kun puhumme kohtaamisesta seurakunnassa, ei riitä, että vaihdamme muutaman kohteliaisuuden tai keskustelemme kiireisesti. Jeesus antoi meille esimerkin siitä, miten kohdata toinen syvällisesti ja rakkaudella. Yksi vaikuttavimmista esimerkeistä on kertomus Jeesuksen ja riivatun miehen kohtaamisesta Genesaretin rannan läheisyydessä (Mark. 5:1–20). Kuvittele tilanne: mies, joka oli hyljeksitty ja kahleisiin kahlittu, raivoissaan ja yksin haudoissa. Kaikki muut välttelevät häntä pelosta. Mutta Jeesus ei käänny pois. Hän lähestyy miestä pelottomasti, puhuu hänelle ja antaa tälle mahdollisuuden uuteen elämään.

Tämän kohtaamisen ydin on jotain, mikä usein unohtuu arjen kiireiden keskellä: kohtaaminen ilman ennakkoluuloja. Diakoniatyössä meidän tehtävämme on katsoa ihmisen sydämeen, ei vain hänen ulkoiseen tilaansa tai ongelmiinsa. Todellinen kohtaaminen vaatii läsnäoloa, jossa ihmisen tarina tulee näkyväksi ja hän tuntee olevansa kuultu ja arvostettu. Tämän kaltaisissa hetkissä voimme tuoda toivoa, joka kantaa yli vaikeuksien.

Ajattelen Jeesuksen keskustelua samarialaisen naisen kanssa kaivolla (Joh. 4:1–42). Hän ei puhunut naisen kanssaan moralisoiden tai tuomiten, vaikka tämän tausta oli yhteisön silmissä häpeällinen. Jeesus ylitti kaikki sen aikaiset rajat, jotka erottivat hänet naisesta – sukupuolen, uskonnon ja yhteiskunnallisen aseman muurit – ja lähestyi häntä kunnioittavasti, tarjoten toivon ja rakkauden sanoman. Tämä hetki muuttui naisen elämän käännekohdaksi, ja hän alkoi viedä sanomaa eteenpäin. Tämä opettaa meille, että kun kohtaamme ihmisen aidosti ja kunnioittavasti, voimme olla sillanrakentajia hänen elämänsä uuteen suuntaan.

Nykypäivän seurakuntatyössä tällaiset kohtaamiset ovat kullanarvoisia. Kun esim. diakoniatyöntekijä tai pastori, vanhin tai periaatteessa kuka tahansa seurakuntalainen tapaa vanhuksen, jonka perhe on jättänyt yksin, tai nuoren, joka on eksyksissä elämänsä valinnoissa, on mahdollisuus tuoda heille Jeesuksen esimerkin mukaista läsnäoloa. Se ei ole vain sanallista rohkaisua, vaan sitä, että on valmis kuulemaan toisen ihmisen koko tarinan – myös sen hiljaisen, kertomattoman osan. Tällainen kohtaaminen avaa ovia, jotka johtavat toivon ja hengellisen uudistumisen lähteille. Seurakunnan yksi tehtävistä on kohdata ihmisiä niin, että he tuntevat tulevansa rakastetuiksi ja arvostetuiksi, riippumatta menneistä valinnoistaan tai nykyisestä tilastaan.

Jeesuksen esimerkki muistuttaa siitä, ettei kohtaamisen arvoa voi mitata sen ulkoisilla tuloksilla, vaan siitä, miten ihminen kokee itsensä nähdyksi ja kuulluksi. Kun seurakuntana - sisarina ja veljiä - astumme ihmisen rinnalle, kuuntelemalla ilman tuomitsemista ja antamalla tilaa surulle, ilolle ja hiljaisuudelle, syntyy kohtaamisen hetki, joka voi muuttaa ihmisen elämän suuntaa. Nämä hetket ovat arvokkaita muistutuksia siitä, että olemme kaikki osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja tarkoituksensa.

Kun siis kohtaamme toisiamme, muistakaamme, että meillä on tilaisuus olla "Kristuksen kirje" (2. Kor. 3:3). Jokainen kohtaaminen voi olla peili, jossa toinen ihminen näkee heijastuksen Jumalan rakkaudesta ja armosta. Olkoon seurakuntamme paikka, jossa jokainen tuntee tulleensa nähdyksi ja rakastetuksi, juuri sellaisena kuin hän on.

Jeesuksen kohtaamisten esimerkki osoittaa, että aidossa kohtaamisessa ei ole kiirettä, vaan tilaa ja lämpöä. Siinä ihmiselle tarjotaan mahdollisuus uuteen alkuun, ja se voi avata tien kohti hengellistä uudistumista ja toivoa. Kohtaamisen voima ei ole vain hetkessä, vaan sen jättämässä vaikutuksessa – se, miten ihminen voi tuntea itsensä arvokkaaksi ja Jumalan rakastamaksi. Noudattakaamme tätä esimerkkiä ja varmistakaamme, että jokainen kohtaaminen on Jumalan rakkautta heijastava hetki.

Kirjoittaja on Mertsi Medi Ärling yhteiskunnallisesta diakoniasta innostuva ja maan hiljaisten ääntä ylläpitävä seurakuntalainen, joka tekee päivätyönään Suomen vanhimmassa romanijärjestössä Romano Missiossa toiminnanjohtajan monipuolisia palvelutehtäviä.