Kuka nousee puolustamaan oikeutta, kun maailma vaikenee?

Hamasin hyökkäyksestä on kulunut yli 400 päivää ja Kristalliyön kauheuksista on aikaa 86 vuotta, mutta historia tuntuu toistavan itseään. Amsterdamissa syttyi pogromi, Belgiassa koettiin väkivaltaisia tekoja, ja New Yorkin kaduilla juutalaisia pahoinpidellään. Maailma tuntuu tulleen hulluksi. Mitä me voimme tehdä?

Suomella on erityinen suhde Obadjan kirjaan – ehkä enemmän kuin moni tietääkään. Jatkosodan aikana pieni Suomi liittoutui Saksan kanssa pelastaakseen itsenäisyytensä. Pian liittolainen esitti marsalkka Mannerheimille polttavan kysymyksen: "Entä Suomen juutalaiset?" Tähän liittyy vähän tunnettu, mutta merkityksellinen tarina: vankilalähetti Aarne Ylppö sai sydämelleen Jumalalta tehtävän, missä hänen tuli toimittaa kansamme johtajille Obadjan kirjan jakeen 14: "Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdistuksen päivänä." Tämä sanoma auttoi Suomen johtoa tekemään oikean päätöksen. 

Viimeisin Hamasin hyökkäys Israeliin 7.10.2023 ei ollut vain sotilaallinen konflikti. Se käynnisti syvemmän taistelun hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Surullista kyllä, myötätunnon sijasta maailman kadut täyttyivät antisemitismistä. Ajassa, jossa suvaitaan lähes kaikkea, juuri se, mitä Jumala rakastaa – oikeus, totuus ja vanhurskaus – hylätään. Mediasta on vaikea löytää tasapuolista ja oikeudenmukaista tapahtumien kuvausta. Pimeys julistetaan valkeudeksi.

Miten voi tässä ajassa nuori säilyttää sydämensä puhtaana?

Keväällä järjestetyssä Israel-illassa koin jotakin merkityksellistä. Jumalan Henki puhui keskellä huolta ja ahdistusta, ja hänen sanomansa oli yksinkertainen mutta voimallinen:
Maa on minun. Minä annan sen kenelle tahdon. Onko minulle mikään mahdotonta?

Nämä sanat tuovat lohtua, mutta samalla ne haastavat. Maailman tapahtumat herättävät kysymyksiä myös oman maamme johdon hiljaisuudesta. Siinä missä Euroopan komission puheenjohtaja tuomitsi juutalaisiin Amsterdamissa kohdistuneet väkivaltaiset teot, Suomen johto vaikeni. Miksi?

Pienenä kansakuntana olemme tottuneet nojaamaan oikeusvaltion periaatteisiin ja kansainväliseen sääntöpohjaiseen järjestykseen. Mutta mitä tehdä, kun nämä rakenteet alkavat horjua? Mitä ajatella, kun kansainvälisen oikeuden tuomarit eivät suostu katsomaan syytetyn esittämiä todisteita ja hyväksyvät vain Hamasin näkökulman? Missä silloin on oikeus?

Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä.

Rauhan saavuttaminen neuvottelemalla on kaunis ajatus – ja presidentti Martti Ahtisaari on opettanut meille, että dialogi on avain moniin konflikteihin. Mutta kuinka neuvotella osapuolen kanssa, jonka ainoa olemassaolon tarkoitus on toisen osapuolen tuhoaminen? Millainen kompromissi siinä tilanteessa olisi mahdollinen? Pitäisikö Israelin antaa puolet kansastaan? Tämä ei ole rauhaa, vaan alistumista.

Obadjan kirja kertoo Israelin veljeskansan, Edomin, saamasta tuomiosta. Veli kääntyi veljeään vastaan, ja sen vuoksi tuomio oli raskas. Meillä, jotka olemme saaneet hyvinvointiyhteiskuntamme periaatteet juutalaiselta Vapahtajaltamme Jeesukselta, on paljon syytä pysähtyä tämän äärelle.

Kolmas valtakunta halusi tuhota kaikki maailman juutalaiset. Kun kuuden miljoonan murhatun tuhkat peittivät Eurooppaa, lupasimme: "Ei koskaan enää." Mutta nyt sama murhan henki on noussut uudelleen. Jumalan silmäterää uhataan jälleen.

On tullut aika nousta seisomaan ja sanoa: "Se ei käy." Jeesuksen seuraajina emme voi hyväksyä vääryyttä emmekä vaieta. Holokausti tapahtui, koska hyvät ihmiset pysyivät hiljaa. Meidän ei pidä tehdä samaa virhettä.

Kirjoittaja on seurakunta-aktiivi Johanna Kotipelto